Lapsuuteni jouluun 1950-luvulla Kainuussa valmistauduttiin suursiivouksella, se oli äidin tapana. Kaiken piti olla puhdasta, verhoista mattoihin. Jouluruokien valmistelu aloitettiin ajoissa – leivottiin, paistettiin ja keitettiin, valmiita jouluruokia ei ostettu. Lahjoja tehtiin mahdollisimman paljon itse. Usein meillä lapsilla oli vaikeaa pitää touhut salassa, sekin kuului joulun kihelmöivään odotukseen. Isi haki kuusen, jonka oli jo kesällä valinnut, kuusi koristeltiin jokaisena jouluna samoilla koristeilla.
Vähän ennen joulua alkoi kodin lattialta löytyä pieniä hopeisia tähtiä, siitä tiesin, että joulu oli ovella. Amerikan täti oli lähettänyt joulupaketin, josta tähdet olivat karisseet. Amerikan paketti oli yksi joulun kohokohdista lapsuudessani. Äiti piilotti lahjat aina samaan yläkaappiin ja kävin kurkistelemassa ja hypistelemässä niitä monta kertaa ennen jouluaattoa. Muistan vieläkin tuoksun ja kauniisti pakatut lahjat. Täti lähetti meille, kolmelle sisarukselle, kauniita mekkoja ja pieniä jouluherkkuja, kahvia taisi tulla aina.
Aattoillalla joulusaunassa meidät lapset pestiin ja kylvetettiin vastan kanssa. Me siskokset istuimme rivissä. Ruokailu tuntui aina pitkältä, ilta hämärtyi ja joulupukkia odotettiin hartaasti. Kurkistelimme ikkunasta milloin näkyisi valoa pihalla, kuuntelimme milloin kuuluisi kopinaa eteisestä. Ihmettelin miksi isillä juuri silloin oli asiaa ulos kun joulupukki kävi meillä, harmitti kun isi ei nähnyt pukkia. Vuosien myötä pukki alkoi näyttää naapurin sedältä tai muuten tutulta, yhtäkaikki joulupukin tulo oli aina yhtä jännittävää. Pukki pyysi meitä laulamaan, sitten jaettiin lahjat ja pääsin aukomaan ihania paketteja, papereista irtosi pieniä hopeisia tähtiä.
Tarina jatkuu ensi perjantaina…
Irma Marttila
Helsingin Sos.dem. Naisyhdistyksen puheenjohtaja
Kuva: Osa postikortista, joka on lähetetty vuoden 1955 jouluna. Taiteilija: Stina Broomé.
