Helsingissä luonto on lähellä lasta ja lapsi lähellä luontoa, kaikkina vuodenaikoina

 

Kestävä kehitys on ollut aikuisten huulilla jo vuosia, mutta ystävät rakkaat eikö ole niin, että lapset ovat tässäkin asiassa avainasemassa. Aikuisten opastuksella lapsi tutustuu lähiympäristöönsä ja oppii ottamaan vastuuta ympäristöstään.

Lasten kanssa luontokokemukset voivat olla myös arkista käytännön puuhaa, paperin, pahvin, tölkkien, lasin ym. kierrätys on lapsista hauskaa. Lapset oppivat nopeasti tunnistamaan, minne paperi laitetaan, mihin tölkit jne. Lasten kanssa luonnossa kulkiessa on mahdollista kokea aina jotain uutta ja ihmeellistä. Johtuuko se siitä, että lapset pituudeltaan pienempinä näkevät jotain sellaista mitä me aikuiset emme kykene näkemään tai huomaamaan?

Olemmeko me aikuiset kadottaneet jotain mitä lapsilla vielä on?

Lapsilla onkin luontainen kyky nähdä, löytää, ihastella ja ihmetellä asioita, joita me aikuiset emme huomaa. Tämän olen huomannut Luontoretkillä lasten kanssa kulkiessani.

Lähiympäristöön ja kotikaupunkiin tutustumalla lapsi hahmottaa omaa kotiseutuaan. Luontoretkillä lapsi oppii tunnistamaan lintuja, eläimiä, kasveja ja sieniä, ihailemaan luonnonihmeitä, kuuntelemaan lintujenlaulua, rämpimään suolla, tutustumaan omaan kotiseutuunsa ja luonnonkiertokulkuun. Merenrannalla on aivan erilaiset ihmetyksen kohteet, eväät ja luupit kannattaa ottaa mukaan.

Omat kokemukseni ja muistot päiväkodin ympäristöraadista ovat hyvät

Säännöllisesti kokoontuva lastenympäristöraati, johon osallistui jokaisesta ryhmästä sekä aikuisia että lapsia. Oli ilo kuunnella lasten mielipiteitä ja ajatuksia raadin täysivaltaisina jäseninä. Ympäristöraadissa opimme toinen toisiltamme ja lapset antoivat välitöntä palautetta toiminnasta. Näissä tilanteissa myös lapsen ääni tulee kuulluksi, aikuisten täytyy kuunnella lapsen mielipiteitä.

Ympäristökasvatus lähtee päiväkodissa pienistä asioista tai pikemminkin pieniltä näyttävistä asioista. Lapset ovat sinnikkäitä opettajia, pieniä kestävän kehityksen lähettiläitä. Lapsissa on tulevaisuus – kulunut fraasi – on totista totta. Kaupungissakin luonto on lähellä lasta ja lapsi lähellä luontoa, kaikkina vuodenaikoina.

Irma Marttila
Helsingin Sosialidemokraattisen Naisyhdistyksen puheenjohtaja

admin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *