
Samalla, kun pääministeri Petteri Orpo pahoittaa mielensä hallituspolitiikkansa arvostelusta naisten päivän marssin puhujana, liian moni suomalainen pahoittaa mielensä omassa arjessaan. Orpon hallituksen leikkaukset kohdistuvat suoraan vähävaraisiin perheisiin, nuoriin ja ikääntyneisiin. Orpon päätösten epäoikeudenmukaisuus heikentää koko yhteiskunnan hyvinvointia.
Parhaillaan hallitus on viemässä eteenpäin lakiesitystä, joka mahdollistaisi määräaikaiset työsuhteet ilman perusteltua syytä. Esitys herättää laajaa ja perusteltua huolta työelämän suunnasta, koska se olisi merkittävä heikennys työntekijöiden asemaan. Erityisesti se koskettaisi nuoria ja naisia, juuri niitä ryhmiä, joiden työurat ovat jo valmiiksi muita epävarmempia ja katkonaisempia.
Nuorilta viedään mahdollisuuksia rakentaa tulevaisuuttaan. Ilman vakituista työsuhdetta kynnys tehdä pitkäjänteisiä tulevaisuuden suunnitelmia, sitoutua ja ottaa esimerkiksi asuntolainaa kasvaa. Epävarmuudesta uhkaa tulla uusi normaali, vaikka tiedetään, että pitkittyneellä epävarmuudella on vaikutus hyvinvointiin ja mielenterveyteen.
Naiset ovat jo tällä hetkellä yliedustettuja määräaikaisissa työsuhteissa, etenkin hoiva- ja palvelu- sekä julkisella sektorilla. Hallituksen esitys lisää entisestään tätä epätasapainoa. Pätkätöiden helpottaminen merkitsisi arjessa lisääntyvää painetta lykätä tai jopa luopua perheen perustamisesta, kun toimeentulo ja työsuhteen jatkuvuus ovat jatkuvasti epävarmoja. Epävarmuuden päälle on mahdotonta rakentaa tulevaisuuttaan.
Samalla kasvaa vaara, että määräaikaisuuksia käytetään jatkossa ilman todellista tarvetta, mikä voi altistaa työntekijöitä syrjinnälle ja heikentää mahdollisuuksia edetä työuralla. Epävarmat työsuhteet heijastuvat suoraan myös perhe-elämään. Kun toimeentulo ja työn jatkuvuus ovat epävarmoja, paine lykätä perheen perustamista kasvaa. Tämä ei ole vain yksilöiden ongelma, vaan koko yhteiskuntaa koskettava kysymys.
Työntekijällä tulee olla oikeus ennakoitavaan ja vakaaseen työsuhteeseen, ei jatkuvaan epävarmuuteen työn jatkumisesta. Määräaikaisuuksien ketjuttaminen ilman perusteltua syytä ei ole joustoa, vaan turvattomuutta, joka heikentää luottamusta työelämään ja yhteiskuntaan. On kohtuutonta vähätellä näiden muutosten vaikutuksia, kuten hallitus nyt tekee. Väitteet, että vaikutukset olisivat vähäisiä tai koskisivat vain rajattua joukkoa, sivuuttavat sen, että kyse on ihmisten arjesta, toimeentulosta ja uskosta tulevaisuuteen.
Emme hyväksy kehitystä, jossa epävarmuus kasvaa ja vastuu siirretään heikoimmassa asemassa oleville. Työelämää on kehitettävä oikeudenmukaisemmaksi, ennakoitavammaksi ja vakaammaksi kaikille, jotta suomalaisella hyvinvointivaltiolla on jatkossakin mahdollisuus olla niin nuorten kuin naistenkin paras ystävä.