Toiminta 2018

Helsingin Sosialidemokraattinen Naisyhdistys

Vuonna 2018 Helsingin Sos.dem. naisyhdistyksen toiminnassa keskeistä oli avoin toiminta.

Naisyhdistyksen johtokunta kokoontui 8 kertaa. Kevätkokouksessa keskustelimme EAPN-Fin (www.eapn.fi) toiminnasta ja tavoitteista EAPN-Fin:n varapuheenjohtaja Tarja Pajusen johdolla. Syyskokouksen jälkeen keskustelimme Kantin Pysäkin toiminnasta ja tulevan kevään eduskuntavaaleista.
Naisyhdistyksen kuoro, Punaiset sydämet, kävi laulamassa ja laulattamassa palvelutalo Kantin Pysäkillä ja järjesti tapahtumia Kantin vanhuksille Kansan Sivistysrahaston (KSR) apurahalla.

Kansainvälinen kokkauskurssi jatkoi toimintaansa, samoin naisyhdistyksen saunaseura. Vierailimme ennen joulua Helsingin Tyttöjen Talolla ja tilasimme tytöille vuodeksi 2019 Demi-lehden. Lehden tilaaminen oli mahdollista, sillä päätimme käyttää joulukortteihin varatut rahat Tyttöjen Talon hyväksi.

1. YLEISTÄ

Presidentinvaaleissa (28.1.2018) ehdokkaamme oli kansanedustaja Tuula Haatainen, hän teki hyvän kampanjan. Tuula Haatainen nosti keskusteluun demarien arvot ja puhui mm eriarvoistumiskehityksestä, oikeudenmukaisuudesta, kestävästä kehityksestä, syrjäytymisen riskeistä, ilmastonmuutoksen seurauksista, pakolaisuudesta. Tuula Haatainen avasi keskustelun myös Suomen roolista turvallisuuspolitiikassa, aseviennistä ja ydinkieltosopimuksesta. Tämä ei riittänyt, haluttiin jatkuvuutta, Sauli Niinistö voitti vaalit.

  • Helsingissä kokoomuksen Sauli Niinistö sai 54,8 %, koko maassa 62,7 % äänistä.
  • Vihreiden Pekka Haavisto 25,6 %, koko maassa 12,4% äänistä.
  • Perussuomalaisten Laura Huhtasaari 4,9 %, koko maassa 6,9% äänistä.
  • Valitsijayhdistyksen Paavo Väyrynen 3,5%, koko maassa 6,2%.
  • Keskustan Matti Vanhanen 1,5%, koko maassa 4,1%.
  • SDP:n Tuula Haatainen 3,6%, koko maassa 3,3%.
  • Vasemmiston Merja Kyllönen 3,7%, koko maassa3,0%.
  • RKP:n Nils Torvalds 2,4%, koko maassa 1,5%.

Onnea ja voimia presidentti Sauli Niinistölle, myös perheen ja työn yhdistämisessä. Hänen ja Jenni Haukion vauva syntyi 2.2.2018.

2. JOHTOKUNTA JA TOIMINNANTARKASTAJAT

Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Irma Marttila ja varapuheenjohtajana Heidi Lehtovaara. Johtokunnan jäsenet olivat:
Tarja Pajunen, taloudenhoitaja
Nina Cedergren
Marja Pihnala, sihteeri
AV, tiedottaja
Leena Karhu-Vestman

Toiminnantarkastajina toimi Leila Vasama ja varatoiminnantakastajana oli Sini Askelo.

3. KUNNALLISET LUOTTAMUSTOIMET

Irma Marttila: Tasa-arvotoimikunnan varajäsen.
Leila Vasama: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaoston varsinainen jäsen.

4. NAISYHDISTYKSEN TOIMINTA

4.1 Naisyhdistyksen johtokunnan kokoukset 2018

Päätösvaltaisia johtokunnan kokouksia pidettiin yhteensä kahdeksan: 18.1., 26.2., 19.3., 7.5., 20.8., 24.9., 26.10. ja 19.11.2018).

18.1.2018 oli järjestäytymiskokous, keskusteltiin liittymisestä EAPN-FIN köyhyysverkostoon.

26.2.2018 keskusteltiin Kantin Pysäkin toiminnasta, saunareissuista.

19.3.2018 keskusteltiin kevätkokouksen asioista, tulevasta vierailusta Eduskuntaan.

7.5.2018 suunniteltiin mm syksyn ohjelmaa.

20.8.2018 ennen kokousta Suomen sosiaali ja terveys ry:n pääsihteeri Vertti Kiukas esitteli SOSTE:n toimintaa ja kertoi ajankohtaisista kuulumisista.

24.9.2018 keskusteltiin syksyn ohjelmasta ja Aatosta jaloa, marraskuun valoa -tapahtumasta.

26.10.2018 keskusteltiin syyskokouksen asioista, Kantin Pysäkin ohjelmasta.

19.11.2018 keskusteltiin vierailusta Tyttöjen Talolle, Kantin Pysäkin ohjelmasta, tulevista eduskunttavaaleista, naisyhdistyksen ns julkilausumasta/teeseistä.

4.2 Naisyhdistyksen kevät- ja syyskokoukset 2018

19.3.2018 klo17 oli Naisyhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous Hakaniemessä, Ympyrätalo Rosson kabinetissa. Kokouksessa käsiteltiin toimintakertomus vuodelta 2017 ja tilit. Kokouksen jälkeen EAPN-Fin:n varapuheenjohtaja Tarja Pajunen kertoi EAPN-Fin toiminnasta.

26.10.2018 klo 17 oli Naisyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous palvelutalo Kantin Pysäkillä. Kokouksessa käsiteltiin talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2019, täydennettiin johtokuntaa (Maria Rautio ja Raija Rantasalo), tehtiin henkilövalintoja piirikokouksiin ja HTY:n edustajistoon. Keskustelimme Kantin Pysäkin toiminnasta ja tulevista eduskuntavaaleista.

4.3 Naisyhdistyksen avoimet tilaisuudet, virkistys ja retket

22.5.2018 klo 17 Pääsimme tutustumaan Irakin Naisten Yhdistys ry:n (INY) toimintaan heidän kevätkokouksessaan. INY:n puheenjohtaja Ala Saeed esitteli toimintaa.

31.8.2018 Osallistuimme Eurooppa-salissa järjestettyyn Irakin Naisten Yhdistys ry:n TeKo-hankkeen loppuseminaariin. Irma Marttila piti puheen yhteistoiminnastamme.

30.5.2018 pääsimme tutustumaan juuri remontoituun eduskuntaan, kiitos Leila Vasama. Emäntänä toimi Pirjo Gerdt. Kansanedustaja Riitta Myller vastasi kysymyksiin, puhuimme mm. sotesta, mitä se tuo tullessaan, ympäristöasioista, muovin kierrätyksestä. Myös lapset, varhaiskasvatus ja koulutus puhuttivat.

11.12.2018 oli perinteinen jouluvierailu Tyttöjen Talolle, lahjoitimme tytöille Demi-lehden vuodeksi 2019 ja sen nettiversion. Lisäksi veimme pyyheliinoja, lankoja, kirjoja, hiustenhoitovälineitä, kyniä ja silmälasien puhdistusliinoja.

5. 4 Naisyhdistyksen kuoro Punaiset sydämet

23.2.2018 Punaiset Sydämet lauloi ja laulatti palvelutalo Kantin Pysäkillä, sydän suli kun kuultiin vanhusten tarinoita.

16.3.2018 Punaiset Sydämet lauloi ja laulatti Kantin Pysäkillä.

4.5.2018 Kantin Pysäkillä istutettiin orvokkeja patiolle, asukkaat olivat mukana ja valitsivat mitkä värit sopivat yhteen.

11.5.2018 aurinko ja Espoon Omnian ystävälliset opiskelijat hemmottelivat palvelutalo Kantin Pysäkin asukkaita Pia Lampolan johdolla. Opiskelijat lakkasivat kynsiä ja tekivät käsihoitoja.

16.5.2018 oli talkoot palvelutalo Kantin Pysäkillä. Siirsimme alppiruusuja aurinkoiselle seinustalle, järjestelimme siellä olevia perennoja ja sinne istutimme myös lahjoitetut perennat. Ihanaa, että saimme myös asukkaita mukaan kertomaan toiveistaan. Työ jatkuu vielä, haluamme tehdä patiosta keitaan asukkaille.

18.5.2018 vietettiin palvelutalo Kantin Pysäkin kevätjuhlia. Kaskas-kuoro tempaisi mukaansa 50- ja 60-luvun italialaisilla iskelmillä. Punaiset Sydämet sai kiitokset, me olemme myös iloisia, kun voimme viedä iloa Kanttiin. Ihanaa oli nähdä, että pation istutukset voivat hyvin. Sokerina pohjalla, saimme lahjoituksena ruusuja ja orvokkeja K-Marketista, Nina Cedergren isot kiitokset.

25.5.2018 Ata Hautamäki kertoi kirjastaan Aito isä ja Kantissa asuva Liisa lausui mm. Saima Harmajan, Hellaakosken ja omia runojaan. Omien runojen teemoina olivat rakkaus. Maailmassa on liikaa surullisia tapahtumia, rakkautta tarvitaan, sanoi Liisa. Patiolla kukkivat tulppaanit, ruusut, orvokit ja uuteen paikkaan istutetut alppiruusut avaavat nuppujaan.

14.6.2018 Kantin Pysäkin pation kalusteiden maalaustalkoot, aurinkoinen oli sää. Naisyhdistyksen iloiset maalarit maalasivat Kantin Pysäkin patiolla vanhan pöydän ja penkit valkoisiksi. Maalasimme penkkeihin koristeeksi kukkia ja saimme pyynnön, että pöydän keskelle maalattaisiin sydän. Sen teimme. Penkit ja pöytä saivat uuden elämän, kiitokset KSR, maalit ym tarvikkeet hankimme apurahalla.

15.6.2018 vohvelikestit patiolla Kantin Pysäkin asukkaisen toivomuksesta. Vohvelien kanssa tarjottiin kotitekoista hilloa ja kermavaahtoa. Vohveleista tykättiin, suurin osa santsasi. Vanhukset ovat toivoneet vohvelikestejä patiolla, nyt he sitten nauttivat kauniista säästä, vohveleista ja iloinen puheensorina oli kahvilassa.

26.10.2018 eatteriesitys Kantin Pysäkillä: Suomen kansallisteatterin kiertuenäyttämön Olli Ikonen ja Juha Mäntylä esittivät näytelmän, Kirkonkylän Kahvilassa. Teimme kierroksen maailmalle, esitys alkoi Nälkämaan laululla. Kantin asukkaat lauloivat mukana ja nauttivat teatteriesityksestä.

2.11.2018 Kantin Pysäkin Valojuhlat, sää oli syksyinen ja harmaa. Veimme vanhuksille iloa kynttilöillä, lauluilla, runoilla ja juhlakahveilla. Ihana yllätys oli kun Kantin asukas, Terttu, lausui meille Eino Leinon runoja. Kantin asukkaat nauttivat juhlasta.

23.11.2018 Kantin Pysäkin pikkujoulut, Naisyhdistys/Punaiset Sydämet/ järjesti pikkujoulut Kantin Pysäkin vanhuksille. Lauloimme yhdessä joululauluja ja muistelimme lapsuuden jouluja, joulutonttu toi perinteiset joulupussit ja joulukortit. Yksi jäsenistämme oli kutonut sukkia vanhuksille. Meillä kaikilla oli mukavaa. Liikutus toi kyyneleet silmiin vanhuksille ja meille, yksi vanhuksista sanoikin, että ”on se hyvä, että te olette olemassa”. Iloinen joulumieli jäi, isot kiitokset kaikille.

Kiitokset KSR apurahasta.

5. Kansainvälinen kokkauskurssi

5.1.2018 kokkauskurssi, listalla: karjalanpiirakat, baklava ja kookoskeksit. Kävimme reipasta keskustelua mm aktiivimallista.

28.3.2018 kokkauskurssi, listalla: baklava, kubba-riisipallerot ja köyhät ritarit.

21.11.2018 oli kokkauskurssi, listalla: shekh mahshi, salaattia, lettuja kermavaahdon ja hillon kera.

6. Naistensauna ja talviuinti

20.2.2018 klo 18-20 saunottiin ja uitiin Nurmijärvellä Lomakoti Kotorannassa.

27.2.2018 klo 16 -18 saunottiin ja uitiin Kuusijärvellä.

6.3.2018 klo 13 -15 uitiin ja saunottiin Allas Sea Poolilla.

4.4.2018 klo 18 -20 uitiin ja saunottiin savusaunassa Kuusijärvellä.

7. NAISYHDISTYKSEN TIEDOTUS

Jäsenille lähetettiin 2 jäsenkirjettä. Kokouksista ja tapahtumista tiedotettiin Naisyhdistyksen Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä sekä Naisyhdistyksen kotisivuilla (www.miinat.fi). Kevät- ja syyskokouksista ilmoitettiin lisäksi sähköpostilla ja Helsingin piirin nettisivuilla. Tapahtumille tehtiin omat tapahtumasivut Facebookiin ja kotisivuille.

8. NAISYHDISTYKSEN TALOUS 2018

Yhdistyksen toiminta on ollut vilkasta, huolimatta kulujen pienuudesta.

9. Helsingin Demarinaiset 2018

13.11.2018 klo 17.30 sääntömääräinen kokous JHL:n tiloissa Sörnäisissä.

10. HELSINGIN SOSIALIDEMOKRAATIT RY 2018

3.6.2018 klo 10-14 Naisyhdistyksen naiset olivat emäntinä Hakaniemen maalaismarkkinoilla SDPn teltalla. Lämmin oli tunnelma ja paljon porukkaa torilla, olipa kiva tavata tuttuja ja parantaa maailmaa. Sote ja hallitus huolestuttivat, samoin hammashoidon jonot, eläkeläisten arki ja päivähoito. Tuli ehdotus, että valitaan vanhusasiainvaltuutettu Helsinkiin.
10.11.2018 klo 10 oli Helsingin Sosialidemokraatit ry:n sääntömääräinen syyskokous Kinaporissa.

11. SISARJÄRJESTÖT

Sos.dem. naisyhdistys kuuluu Helsingin Kotien Puolesta yhdistykseen, Lomakoti Kotorantaan jA Kesäkoti Kallioniemeen. Osallistuimme niiden kokouksiin seuraavasti:

Kesäkoti Kallioniemi

27.3.2018 klo 18 oli Kesäkoti Kallioniemen sääntömääräinen kevätkokous Vuosaaressa Helander- kodissa.

29.10.2018 oli Kesäkoti Kallioniemen sääntömääräinen syyskokous Haagan VPK:n talossa.

Käpyrinne ry 2018

5.4.2018 sääntömääräinen kevätkokous Käpyrinteessä.

16.8.2018 vietettiin Käpyrinteessä Puutarhajuhlat, juhlistettiin Käpyrinne ry:n 80 vuotista taivalta.

8.10.2018 Käpyrinteessä oli 80 v juhlat, juhlapuheen piti presidentti Tarja Halonen.

28.11.2018 oli sääntömääräinen Käpyrinteen palvelutalon Iidantuvassa.

Lomakoti Kotoranta Ry 2018

10.4.2018 oli sääntömääräinen kevätkokous Kotorannassa.

12. LOPPUSANAT

Vuosi on hurahtanut hallituksen politiikkaa seuratessa, sote on ollut uutisissa jatkuvasti. Palveluiden yksityistäminen on alkanut rytinällä ja valvonta puuttuu. Tuleva vuosi tuo tullessaan eduskuntavaalit, toivotaan, että politiikka muuttuu oikeudenmukaiseksi. Yhdistyksemme täyttää 100 vuotta vuonna 2020, joten on aika suunnitella juhlia ja tapahtumia juhlavuoden kunniaksi.