Helsingin Sosialidemokraattinen Naisyhdistys katsoo, että naisyhdistykset tarvitsevat rahallista tukea toimintaansa. Maassamme on kymmenen naisyhdistystä, joista toiminnassa olevia ovat Turun, Lahden ja Helsingin naisyhdistys.
Puolue tarvitsee lisää jäseniä, vähenevä jäsenmäärä ja toiminnan hiipuminen ovat yhteinen huolemme. Naisia on saatava lisää sekä jäseniksi että mukaan toimintaan. Vapaaehtoistyö on puoluetoiminnan ja kansalaisvaikuttamisen kivijalka, vapaaehtoistyö kiinnostaa naisia. Naisilla on käytännön kokemusta siitä, mitä toimiva hyvinvointivaltio merkitsee arjen tasolla. Erillisen naistoiminnan tarve ei ole edelleenkään kadonnut eikä sen tärkeys ole vähentynyt.
Halukkuus tehdä vapaaehtoistyötä ei ole kadonnut, mutta se on muuttanut muotoaan. Vapaaehtoistyöhön ei enää haluta sitoutua pitkiksi ajoiksi kerrallaan. Halu spontaaniin toimintaan ja auttamiseen on kasvanut. Viestinnän, koordinoimisen ja vapaaehtoistyön ammattimaisemman johtamisen tarve kasvaa.
Kannattaa sekä pitää kiinni olemassa olevista jäsenistä että panostaa uusjäsenhankintaan. Naisyhdistyksillä on hyvä kosketuspinta yllä mainittuihin ryhmiin, mutta taloudelliset resurssit toiminnan kehittämiseen puuttuvat.
Helsingin Sosialidemokraattinen Naisyhdistys on pieni ja vireä yhdistys. Ideoita ja tekeviä käsiä on, mutta markkinataloudessa kaikki maksaa: tilat, näkyvyys ja niihin liittyvä tekniikka. Organisaation monikanavainen näkyvyys on ehdoton edellytys sille, että se saa tunnettuutta ja pystyy asemoitumaan asiantuntijana ja ajatusjohtajana. Siihen ei riitä enää pelkkä orgaaninen näkyvyys digimaailmassa, puskaradio tai tykkäykset ja jaot sosiaalisessa mediassa.
Näkyvyydestä on maksettava. Ilman näkyvyyttä – jolla kerromme tavoitteistamme, toiminnastamme ja tapahtumistamme ja jolla rakennamme yhteisöllisyyttä, verkostoja ja jäsenhankintaa – ei ole kasvun mahdollisuuksia.
Tuki naisyhdistyksille auttaa yhdistyksiä tekemään työtä uusien jäsenten mukaan saamiseksi, pitämään mukana nykyiset jäsenet ja ylläpitämään aktiivista ja uudistuvaa toimintaa.
Tavoitteenamme on järjestää 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi seminaari yhdistyksellemme tärkeistä teemoista, kuten köyhyydestä Suomessa, arvokkaasta ikääntymisestä, yksinäisyydestä, tasa-arvoisesta lapsuudesta.
Yhdistyksemme jäsenistössä on monen alan asiantuntijoita ja osaajia. Tavoitteenamme on kutsua juhlavuonna työryhmiimme mukaan uusia ja nykyisiä jäseniä.
Jokainen joutuu miettimään tarkkaan, mihin on aikaa päivätyön ja perheen lisäksi. Siksi toiminnan pitää olla kiinnostavaa, motivoivaa ja vaikuttavaa, jotta ihmiset aktivoituvat.
Yllättävän monet ovat yksinäisiä. Haluamme tarjota eri-ikäisille naisille vaihtoehdon yksinäisyyden tunteelle: Yhteisiä teatteriretkiä ja illanistujaisia, monikulttuurisia ruokailtoja, käsitöitä ja politiikkaa sekä äitien ryhmän tasa-arvoisen lapsuuden puolesta.
Panostamme juhlavuoden viestintään ja kehitämme verkkopalveluamme. Haluamme myös tukea yhteistyötahojamme, kuten Tyttöjen taloa ja päivittää yhdistyksen kulttuuritoimintaa.
Helsingin Sosialidemokraattinen Naisyhdistys ry esittää, että puoluekokous päättäisi kolmivuotisesta kokeilusta, jossa pilotoidaan 2020 -luvun naisyhdistyksen toimintamallia.
Helsingissä, joulukuun 11. päivänä 2019
Irma Marttila
puheenjohtaja
Helsingin Sos.dem. Naisyhdistys ry:n puolesta