Hilda Seppälä – sitkeä uurastaja
Suomen Sosialidemokraattista Työläisnaisten Liittoa luotsasi 1920-luvulla kaksi tarmokasta naista: puheenjohtajana Miina Sillanpää ja hänen vahvana taustatukenaan Hilda Seppälä s. Lindfors. Seppälä oli vaatimaton luonne eikä pitänyt meteliä itsestään. Molemmat, sekä Sillanpää että Seppälä olivat yhdistyksemme, Helsingin Sosialidemokraattinen Naisyhdistys ry:n aktiivisia jäseniä.
Hilda Seppälä oli sotienvälisen kauden työläisnaisvaikuttaja. Lapsena hän kiersi räätäli-isänsä kanssa talosta taloon ja oppi ompelijan ammatin. Osattomuus ja sosiaalinen eriarvoisuus tulivat hänelle tuttuakin tutummaksi, mikä sai hänet mukaan työväen järjestötoimintaan.
Hilda Seppälä oli innostava puhuja ja sai kosketuksen kuulijoihinsa, sillä hän tunsi omakohtaisesti niiden olosuhteet, joille puhui. Seppälä oli luottonainen, mitä kuvaa hyvin se, että hän tuli valituksi eduskuntaan lamakaudellakin. Yleensä naisten määrä eduskunnassa vähenee laman aikana.
Sosialidemokraattiset naiset olivat jo 1907 valtiopäivillä tehneet aloitteen kotien perustamisesta turvattomia lapsia, aviottomia lapsia ja heidän äitejään varten. Aloite sai nuivan vastaanoton: porvarilliset naiset väittivät esityksen kannustavan naisia epäsiveelliseen käytökseen. Ensikotitoiminnasta ja kansanterveystyöstä tuli Hilda Seppälälle sydämenasia. Eduskuntatyö tuotti kovin hitaasti tuloksia, mutta Seppälä ei antanut periksi. Hänellä oli ratkaisunkin: turvakotien rahoittamiseksi tulisi perustaa rahasto, Työväen Kukkasrahasto. Vuonna 1929 naisliitto teki päätöksen aviottomien äitien ja heidän lastensa tueksi rakennettavista turvakodeista.
Hilda Seppälä ei itse ehtinyt nähdä yhtään ensikotia toiminnassa, sillä hän kuoli 1932 äkillisesti influenssan jälkitautiin. Naisliitto kehotti jäsenyhdistyksiä muistamaan pidettyä sihteeriään mieluummin rahalahjoituksin kuin kukkasin. Kukkasrahaston yhteyteen perustettuun Hilda Seppälän rahastoon kertyi hyvä pesämuna. Työläisäitien ja Lasten Kotiyhdistys perustettiin 1936 ja ensimmäinen ensikodin talo valmistui 1942. Nopeassa tahdissa kohosi uusia ensikoteja. Toimintaperiaate oli kaikissa sama: äidit tulivat kotiin noin kuukautta ennen synnyttämistä ja olivat puoli vuotta synnytyksen jälkeen ”turvassa”. Äideille opetettiin lastenhoitoa, lasten ulkoiluttamista ja vaatteiden valmistamista.
Yhteiskunnan vaurastuminen ja tasa-arvon lisääntyminen ei ole poistanut turvakotien tarvetta: vuonna 2009 toiminnassa oli 11 ensikotia, seitsemän päihdeongelmaisille äideille tarkoitettua ensikotia ja 14 perheväkivallan uhreille suojaa tarjoavaa turvakotia.
